Haku
Viitteet 1-2 / 2
Väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistaminen: opas Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnalle
(2022)
Tämä opinnäytetyö toteutettiin kehittämistyönä Helsingin vankilalle. Kehittämistyön tarkoituksena oli tuottaa sähköisessä muodossa oleva havainnointiopas vankilan henkilökunnan käytettäväksi. Oppaan aiheena oli väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistaminen ja havainnointi vankilaympäristössä. Oppaan tarkoituksena on kertoa väkivaltaisesta radikalisoitumisesta prosessina, vankilassa esiintyvistä yleisimmistä ilmiöistä ja aatteista, sekä tukea työntekijöiden havainnointia kuvamateriaalin ja taustatiedon avulla. Kehittämistyölle oli työelämän tiedostama tarve. Tekemämme opas tukee omalta osaltaan Rikosseuraamuslaitoksen linjauksen mukaista henkilökunnan täydennyskoulutusta.
Kehittämistyön aineiston hankinnassa hyödynnettiin aiheesta olemassa olevaa kirjallisuutta ja tutkimuksia. Kehittämistyössä hyödynnettiin kansainvälistä ja kotimaista kirjallisuutta sekä teorioita, jotka koskevat väkivaltaisen radikalisoitumisen yksilöllistä kehittymistä. Menetelmätyöskentelynä toteutettiin työpaja yhdessä kuuden Rikosseuraamusalan ammattilaisen kanssa. Työpajasta saatu aineisto analysoitiin ja hyödynnettiin osana muun kerätyn materiaalin kanssa oppaan teossa. Työpajassa mukana olleiden Rikosseuraamusalan ammattilaisten antamien palautteiden perusteella tekemämme opas antaa selkeän kuvan väkivaltaisesta radikalisoitumisprosessista ja siitä, kuinka monimuotoisesti ilmiö voi näkyä vankilan arjessa. Opas on hyödynnettävissä laajemmin Rikosseuraamuslaitoksessa, osana henkilökunnan täydennyskoulusta ja ammatillista kehittymistä. Oppaan sähköinen muoto takaa ajantasaisuuden ja päivittämismahdollisuuden....
the staff of the prison to observe the situations with the help of footage and other background material. There has been a great need for this type of work. The manual that was made for its part supports the in-service training of staff in accordance...
the staff of the prison to observe the situations with the help of footage and other background material. There has been a great need for this type of work. The manual that was made for its part supports the in-service training of staff in accordance...
Incel-kulttuuri ja ekstremismin piirteet -kirjallisuuskatsaus
(2022)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia kuvailevan kirjallisuuskatsauksen kautta incel (involuntary celibate)- ilmiötä ja väkivaltaista ekstremismiä. Tarkoituksena oli tarkastella incel-ilmiön yksityiskohtia, ilmiöstä ...

